Kaita

Kaita Tekesin innovaatiosetelin palveluntarjoajaksi

Innovaatioseteli on 5000€ arvoinen seteli, jonka avulla PK-yritys voi hankkia asiantuntijapalveluita liiketoimintansa kehittämiseen. Innovaatiosetelillä yritys voi kehittää eri osa-alueita ja hankkia osaamista, jota sillä ei ole. Myös Kaita on nyt Tekes innovaatiosetelin palveluntarjoaja.

Innovaatiosetelin keskeisenä ajatuksena on uuden, kansainvälistä kasvupotentiaalia omaavan liiketoiminnan synnyttäminen. Tarkoitus on tarjota yrityksille nopea ja helppo tapa testata uusien tuotteiden ja palveluiden toteutettavuus.

Mitä setelillä voi ostaa?

Rahoitettavan palvelun hyväksyntäkriteerit ovat pääpiirteissään seuraavanlaiset: palvelu liittyy uudenlaisen tuotteen tai palveluidean suunnittelemiseen, testaukseen tai kehittämiseen. Hankittava osaaminen pitää olla yrityksen omaan osaamisen nähden uutta. Palvelu voi liittyä täysin uuden tuotteen kehittämiseen tai olemassaolevan tuotteen ongelmanratkontaan tai laajentamiseen. Tuloksena voi syntyä esimerkiksi arvio, tutkimustulos, suunnitelma, demo, prototyyppi tai valmis ratkaisu.

Tuotteella tai palvelulla, jota ollaan kehittämässä pitää olla kansainvälistä potentiaalia.

Voimmeko kenties tarjota yrityksellesi apua uudenlaisen palvelun kehittämiseen tarjoamalla alustan testaukseen?

Hakuprosessi on nopea ja yksinkertainen, päätös pitäisi tulla viikon sisällä. Haku tapahtuu TEKES:n asiointipalvelun kautta.

Kuulostaako hyvältä ajatukselta? Lue lisää Tekesin sivuilta.