Kaita - IBM:n vuoden 2017 Cognitive Platform -kumppani
| |

Olemme IBM:n vuoden 2017 Cognitive Platform -kumppani. Hyvä Me!

IBM:n Business Partnerit kohtasivat vuoden isossa kumppanitapahtumassa 27.3.2018.

Tilaisuudessa palkittiin IBM:n vuoden 2017 ansioituneimmat kumppanit. Myös Kaita nousi lavalle noutamaan palkintonsa. Olemme vuoden 2017 Cognitive Platform -kumppani. Hieno kunnia, kiitos! Tähän on tultu kovalla työllä, eikä se olisi onnistunut ilman kumppaneitamme, asiakkaitamme ja hienoa henkilökuntaamme.

Kognitiivinen aikakausi on täällä. Uuden ajan järjestelmät oppivat, päättelevät ja tukevat päätöksentekoa vuorovaikutuksen kautta. Parhaiten ne pystyvät auttamaan tilanteissa, joissa päätöksiä pitää tehdä suurten tietomassojen pohjalta. Oikeat työkalut auttavat toimimaan nopeammin ja tekemään oikeita päätöksiä oikeaan aikaan. Datamäärät kasvavat valtavasti ja jotta voimme hyödyntää siellä piilevän arvokkaan tiedon ja sen tuomat mahdollisuudet tarvitaan kognitiivisia järjestelmiä.

Kehityksen on mahdollistanut laitteistojen suurempi laskentateho ja kyky kerätä ja hallinnoida tietoa. Kognitiivisella aikakaudella ovat olenaisessa osassa tehokkaat ja monipuoliset ratkaisut. Esimerkiksi Power-perheen uusin tulokas, Power9-palvelin, on suunniteltu AI edellä. Se tarjoaa ennennäkemätöntä suorituskykyä tämän ja huomisen päivän tehoa vaativille sovelluksille.

Olemme siirtymässä mielenkiintoiseen aikakauteen – miten pystymme hyötymään sen tarjoamista mahdollisuuksista, on kiinni itsestämme.