Tietoturvaseteli haettavissa 1.12 alkaen

Valtioneuvosto antoi asetuksen tietoturvan kehittämisen tuesta eli niin kutsutusta tietoturvasetelistä 13.10.2022.

Tietoturvasetelin avulla yritykset voivat parantaa järjestelmiensä tietoturvan tasoa sekä kehittää omaa tietoturvaosaamistaan.

Tietoturvaseteli on suunnattu yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen yrityksille. Tietoturvaseteli pyrkii kannustamaan kaiken kokoisia yrityksiä tietoturvallisuuden kehittämiseen.

”Kriittiseen infrastruktuuriin kuuluu sekä fyysisiä laitoksia ja rakenteita että sähköisiä toimintoja ja palveluja. Muun muassa energian tuotanto-, siirto- ja jakelujärjestelmät, liikenne- ja logistiset palvelut ja liikenneverkot, digitaalisen yhteiskunnan tietojärjestelmät sekä viestintäverkot ja -palvelut, maksu- ja arvopaperiliikennejärjestelmät, turvatut paikannus- ja aikatietojärjestelmät sekä vesi- ja jätehuolto ovat osa kriittistä infrastruktuuria”

Valtioneuvosto 1048/2018 

Tietoturvasetelissä on kaksi vaihtoehtoa

  1. 15 000 euron seteli (100% kokonaiskustannuksista). Pienempää tukea yritykset voivat hyödyntää esimerkiksi tietojärjestelmien tarkastus- ja arviointityöhön, tietoturvan parantamiseen tähtääviin hankintoihin sekä henkilökunnan kouluttamiseen ja osaamisen kehittämiseen.
  2. 100 000 euron seteli (maksimissaan 70% kokonaiskustannuksista).Tarkoitettu uhkamallinnuksiin ja hyökkäyksenestotestauksiin sekä näiden perusteella tarvittaviin välittömiin toimiin tietoturvan parantamiseksi.

Tietoturvaseteleitä voi hakea Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskukselta 1.12.2022 alkaen. Hakuaikaa on 2024 loppuun tai niin kauan että seteleille myönnetty budjetti on käytetty.

>> Linkki päätökseen.

Mihin tietoturvaseteliä voi hyödyntää? Ota yhteyttä: matias.louanto@kaita.fi

Kaita Raz-Leen kumppaniksi

Kaita ja IBM i:n tietoturvaan erikoistunut yhtiö Raz-Lee ovat solmineet kumppanisopimuksen. Kaita toimii jatkossa Raz-Leen iSecurity -tuoteperheen toimittajana Suomessa.

Vuonna 1983 perustettu Raz-Lee Security on maailman johtavia kyberturvallisuusratkaisujen toimittaja IBM i -alustalle. Raz-Leen tietoturvaratkaisut suojaavat satoja asiakkaita kyberhyökkäyksiltä päivittäin. Raz-Lee tarjoaa IBM i:lle laajan tietoturvatuotteiden valikoiman, joka keskittyy suojaamaan tietoa sekä varmistamaan korkean käytettävyyden. Raz-Leen pääkonttori sijaitsee New Yorkissa, ja sillä on toimistot Saksassa, Israelissa ja Italiassa.

Kaita toimii Suomessa Raz-Leen kumppanina. Olemme iSecurity Antivirus & Anti-Ransomware -tuoteperheen asiantuntijoita. iSecurity -tuotteiden avulla pystymme kattavasti ottamaan huomioon asiakkaidemme IBM i:n tietoturvan tarpeet.

Yhdistämällä Kaita Finlandin asiantuntijuuden IBM i -alustalla Raz Leen ratkaisuihin, voimme tarjota ratkaisuja, jotka keskittyvät parantamaan IBM i -tietoturvaa ja korkeaa käytettävyyttä.

Lisätietoja Raz Leen IBM i:n tietoturvaan keskittyvistä ratkaisuista löytyy täältä: https://www.razlee.com/.

Kaita Sorasecin kumppaniksi

 

Kaita Finland Oy toimii Suomessa Sorasecin kumppanina tarjoten SIEM-ratkaisuja sekä palveluita kaiken kokoisille yrityksille.

Organisaatioiden on pystyttävä tehokkaasti havaitsemaan tietoturvaloukkaukset ja suojaamaan liiketoimintakriittiset tiedot. Uudet määräykset ja turvallisuusstandardit velvoittavat valvomaan ja jäljittämään verkon tapahtumia. Tarvitaan keskitettyä lokienhallintaa sekä kykyä tunnistaa tehokkaasti erilaiset tietoturvaloukkaukset ja -poikkeamat. Jatkuva ja ajantasainen tietoisuus verkon tapahtumista on tietoturvan perusta.

Sorasecin SIEM-ratkaisujen avulla autamme asiakkaitamme tunnistamaan ja suojaamaan liiketoiminnan kannalta kriittistä tietoa sekä reagoimaan havaittuihin uhkiin reaaliajassa.

”Tietoturvan merkitys ja siihen liittyvät vaatimukset kasvavat ja edellyttävät monipuolista osaamista, edistynyttä teknologiaa ja automaatiota. Kumppanuutemme Sorasecin kanssa täydentää tietoturvatarjontaamme ja varmistaa korkealaatuisen 24/7 SIEM-palvelun asiakkaillemme.” Pasi Louanto, toimitusjohtaja, Kaita Finland Oy.

Sorasec tarjoaa hallittuja tietoturvapalveluita kaiken kokoisille yrityksille.  Sorasec on norjalainen tietoturvayhtiö ja osa ruotsalaislähtöistä, Suomessakin toimivaa perheomisteista Pedab-konsernia. Sorasecilla on asiakkaita yhdeksässä maassa ja vuodesta 2017 lähtien Norjassa oma kyberturvakeskus. Sorasecin on tietoturvakumppanikseen valinnut jo yli 100 asiakasta – heidän joukossaan yksi maailman suurimmista turvallisuuspalveluita yli 100 000 mobiililaitteellaan käyttävistä yrityksistä.

“Etenkin pk-yrityksen on lähes mahdotonta löytää ja palkata riittävästi osaamista, jotta tietoturva voidaan hoitaa ilman ulkopuolista asiantuntija-apua. Huippuosaajien löytäminen on sekä hankalaa että usein myös kallista. Yksi valttikorteistamme – ja ehdoton etu asiakkaillemme ovatkin tietoturva-asiantuntijamme ja analyytikkomme, joiden osaaminen on kaikenkokoisten ja -tyyppisten asiakkaidemme käytössä”, kertoo Sorasecin Suomen liiketoiminnan kehitysjohtaja Hannele Kurkela.” Lue lisää Sorasecista >> https://sorasec.com/. 

Lahja, joka kannattelee

 

Tuemme tänä vuonna yksinäisyyttä vastaan taistelevan HelsinkiMission toimintaa perinteisten joulutervehdysten sijaan.

HelsinkiMissio on olemassa, jotta jonain päivänä kukaan ei jää yksin. Yksinäisyys voitetaan yhdessä.

HelsinkiMissio toimii noin sadan ammattilaisen ja yli tuhannen vapaaehtoisen voimin. Vuositasolla kohdataan kymmeniä tuhansia ihmisiä.

Lahjoitusten avulla koulutetut vapaaehtoiset tarjoavat esimerkiksi arjen apua ja keskusteluseuraa senioreille, kaveruutta ja tukea nuorten haasteisiin sekä lapsiperheiden arkeen. Lahjoitusten avulla pystytään tarjoamaan yhä useammalle yksinäiselle vanhukselle, nuorelle ja lapsiperheelle toisen ihmisen läsnäoloa ja välittämistä.

#kannattelijat

Haluamme kiittää kaikkia asiakkaitamme kuluneesta vuodesta ja toivotamme iloista joulun odotusta!

Webinaari: AIX & IBM Power 23.3 11:00

Let’s shape the future of IT infrastructure, together

Tuesday, March 23 2021, 11.00 CET

Join us as we bring together a panel of IBM IT infrastructure experts to discuss the future of AIX as the platform of choice for clients looking to modernize applications, manage costs, gain efficiency and boost agility within their business.

Business resiliency, dynamic supply chains and the ability to manage both spikes in demand and workforce disruptions have become key priorities for clients today. With the latest innovations in AIX with IBM Power Systems, you can meet these priorities whilst providing the same levels of service, but with the flexibility and cost-effectiveness of hybrid cloud.

We look forward to discussing all of this and more on March 23 2021, 11.00 CET as we present a complete overview of the roadmap and upcoming innovations in AIX technology.

Tervetuloa mukaan! 

 

Storage Made Simple julkistus 9.2

IBM Storage tuoteperhe uudistuu taas.

Liity mukaan 45 minuutiksi 9. helmikuuta klo 16.30 kuulemaan uudesta FlashSystem-mallista.

Uusi tehokas ja kompakti All Flash -ratkaisu, jonka avulla kaikenkokoiset yritykset voivat optimoida tallennukset yksinkertaisesti ja kustannustehokkaasti tinkimättä

Small footprint. Huge impact. High availability has never been so simple and affordable.

Puhujina:

Eric Herzog, Chief Marketing Officer and Vice President, Worldwide Storage Channels IBM

Sam Werner, Vice President, Storage Offering Management

Rekisteröidy mukaan: https://ibm.biz/Str_Q121_Event

Tervetuloa!

Saimme asiakkailtamme loistavan arvosanan!

Tutkimme huhtikuussa 2020 asiakastyytyväisyyttämme ja saimme loistavan arvosanan asiakkailtamme.

Pidämme kunnia-asiana asiakkaidemme tyytyväisyyttä tuotteisiimme ja palveluumme. Halusimme selvittää, mitä asiakkaamme meistä ajattelevat.

Tuloksena saimme NPS-luvun, 67. Luku tarkoittaa sitä, että lähes 80% kyselyyn vastanneista asiakkaistamme suosittelisi erittäin todennäköisesti palveluitamme ystävälle tai työtoverille.

NPS eli Net Promoter Score kertoo, kuinka moni asiakkaamme olisi valmis suosittelemaan meitä ystävälleen tai työtoverilleen. Vastaus annetaan asteikolla yhdestä kymmeneen, joista 9 tai 10 antaneet ovat suosittleijoita, 7 ja 8 neutraaleja ja 6 tai alle arvostelijoita. Suosittelijoista vähennetään arvostelijat, jolloin saadaan kokonaistulos. NPS mitataan asteikolla -100-+ 100.

Yleisesti ajatellaan, että todella hyvänä NPS-tuloksena voidaan pitää 50 pisteen rajaa ja 70:n pisteen tietämillä oleva tulos on erinomainen. IT- alan keskiarvoja mittaa esimerkiksi NPS Benchmark, jonka mukaan IT-palvelualalla keskiarvo on a 33.

Saamamme NPS-luku 67 on siis todella hieno suoritus!

Voimme ylpeinä todeta, että olemme onnistuneet tavoitteissamme ja tästä on hyvä jatkaa yhteistyön ja palveluiden kehittämistä yhä paremmiksi.

Asiakkaillemme tärkeimpinä tekijöinä nousivat esiin alan osaamisen merkitys, lupausten pitäminen ja ongelmatilanteiden käsittely. Näissä asioissa myös onnistuimme asiakkaidemme mielestä erinomaisesti.

 

Tuotteitamme ja palveluitamme pidetään laadukkaina (84,2%) ja toimitusvarmuutta hyvänä (83,4%). Myös osaamistamme arvotetaan, 94,4% asiakkaistamme on sitä mieltä, että meillä on erinomainen alan osaaminen.

 Tuloksista voidaan myös päätellä, että asiakkaidemme mielestä kanssamme on mieluista asioida (90%) ja keskimäärin yli 90% asiakkaistamme on sitä mieltä, että pidämme lupauksemme ja käsittelemme mahdolliset ongelmatilanteet hyvin.

 Aina on parantamisen varaan ja löysimme tietysti myös kehitettäviä asioita, kuten kasvun myötä tuleva tarve hallinnan automatisoinnille.  Tulemme kuluvan vuoden aikana panostamaan kehityskohteisiin mm. käynnissä olevan laatujärjestelmä projektin kautta.

Kiitos saamastamme palautteesta!

Kaidan tulos positiivinen myös vuonna 2019

Kaita Finland teki positiivista tulosta myös neljäntenä toimintavuotenaan. Liikevaihto säilyi lähes ennallaan päätyen noin 1.8 miljoonaan euroon. Liikevaihdon painopiste siirtyi hieman kertaluonteisesta laitemyynnistä Cloud-palveluihin.

Cloud liiketoiminnan osuus kasvoikin ilahduttavasti vuonna 2019 ja tämä trendi näyttää jatkuvan myös kuluvana vuonna. Henkilöstömäärä säilyi 2019 ennallaan, tälle vuodelle ennustamme henkilöstömäärän kasvua.

Arvoituksellinen vuosi 2020

Jatkamme myös vuonna 2020 strategian mukaista maltillista kasvua. Panostamme olemassa olevien kumppanuuksien kehittämiseen ja tarkasti valittuihin uusiin tuotteisiin.

Koronatilanteen vuoksi tulevaisuuden ennustaminen on tällä hetkellä poikkeuksellisen vaikeaa. Olemme toiveikkaita sen suhteen, että vaikutukset liiketoimintaamme jäävät kuitenkin verrattain pieniksi. Luultavasti olemme jo syksyllä tämän asian suhteen viisaampia.

Pasi Louanto

Toimitusjohtaja

Etätyö toimivaksi

Etätyö toimivaksi kaiken kokoisille yrityksille Forcepoint Next Generation Firewall (NGFW) -palomuuriratkaisuilla.

Etätyön edellytyksiä on toimiva teknologia ja tietoturvan varmistaminen.

VPN (Virtual Private Network) -yhteydellä käytetään yrityksen verkkoa turvallisesti etätyössä. Sen avulla varmistetaan kaikille sujuvat etätyömahdollisuudet ja saadaan yrityksen sisäiset palvelut työntekijöiden ulottuville riippumatta sijainnista.

Vahvalla todentamisella ja salatuilla yhteyksillä suojataan yrityksen kriittiset tiedot ja luodaan perusta turvalliselle etätyöskentelylle.

Forcepoint Next Generation Firewall 

Palkitut Forcepoint Next Generation Firewall (NGFW) -palomuuriratkaisut yhdistävät yrityksen toimipisteet ja työntekijöiden etätyöpisteet turvallisesti yhdeksi kokonaisuudeksi.

Forcepoint NGFW -tuoteperheestä löytyy ratkaisu kaiken kokoisille yrityksille. Ne yhdistävät ja suojaavat etätoimipisteitä sekä käyttäjiä tehokkaasti ja turvallisesti ympäri maailman.

Forcepoint N51 

– Kahdennettava (klusteroitava)
– Multi-link VPN (esim. 2 ISP:tä)
– Anti-malware (File reputation ja AV)
– 25 VPN client käyttäjää
– Optiona 4G WAN
– 36kk tuki

Forcepoint N330

– Kahdennettava (klusteroitava)

– Multi-link VPN (esim. 2 ISP:tä)
– Anti-malware (File reputation ja AV)
– Rajaton määrä VPN-client käyttäjiä
– 36kk tuki

Kysy meiltä tarkemmin hinnoittelusta.

Lisäturvaa palveluista

Palveluihimme kuuluvat esimerkiksi asiantuntijapalvelut ja palomuurin ylläpito. Vastaamme tarvittaessa palvelun piiriin kuuluvien palomuurien hallinnasta ja tuesta sekä VPN-käyttäjien määrittelystä.

Palveluna voidaan toteuttaa lisäksi:

  • Laitteen toimitus avaimet-käteen -pakettina
  • Ohjelmistopäivitysten asennus
  • Turvalliset ja toimivat etäyhteydet, VPN-käyttäjien ylläpito
  • SD-WAN -määrittelyt
  • Ammattilaisten suunnittelema ja toteuttama lähiverkon suojaus, suojattu yhteys kaikkien toimipisteiden ja etätyöntekijöiden välillä
  • Mahdollisuus varalaitteeseen (SLA)
  • Valvonta ja nopea reagointi ongelmatilanteessa, olemme hereillä ja hälytysvalmiudessa tarvittaessa 24/7
Yllämainitut asennustyöt voidaan tehdä hinnaston mukaisesti tuntityönä tai paketoida kiinteähintaiseksi palveluksi.
Kerromme mielellämme lisää tuotteista, laitathan meille viestin myynti@kaita.fi.